Vielä Suomessa.
Elämä mullistui reilu vuosi taaksepäin, ostin matkailuauton. Tai retkeilyauton, jos tarkkoja ollaan. Ja jos ollaan vielä tarkempia niin se mullistui oikeasti vähän ennen sitä. Laitoin myyntiin oman yrityksen, vanhan rintamamiestalon ja 2013 vuoden Chevy Camaron, jota kieltämättä vieläkin hieman kaipaan. Siinä kohtaa elämässä tapahtui kerralla aika paljon.
Mutta ehkä se mullistus alkoi juuri tästä kyseisen kuvan retkiksestä. Haave vapaudesta, juurettomuudesta, elämän yksinkertaistamisesta. Ja sitä elämää tässä aikalailla eletään. Se että päädyin kaiken lisäksi Misevaan myymään matkailuautoja on vielä oma tarinansa. Johon varmasti päästäänmyöskin tämän blogin aikana.
Ajatus matkailuautosta ja sellaisen omistamisesta oli vieras vielä muutama vuosi takaperin. Mutta elämän kulkiessa omia polkujaan sen hankkiminen alkoi kiehtoa. Ja aikalailla alussa oli heti ajatus peltikorisesta retkeilyautosta. Jotenkin se pakuelämä alkoi kiehtomaan ja viimeistään Aino Huilajan dokumentin katsottuani olin myyty. Siitä alkoikin oman pakun etsiminen, eikä loppujen lopuksi mennyt kovin kauan kun sopiva löytyi. 2007 vuoden Citroen Jumper jonka nimeksi tuli Ruurikki.
Impulsiivisena ihmisenä hankintaprosessi meni pitkälti niin että kun sopiva auto löytyi, niin kävin ostamassa sen. Ilman mitään kyselyitä, ilman mitään koeajoa, olin vain päättänyt että tämä se on. No toki makutuomareita nopeasti konsultoitiin, mutta päätöksenteko oli aika suoraviivaista.. Nyt kun autoja ja vaunuja on myynyt itse kohta vuoden, niin ymmärtää että olin ainakin helppo asiakas. Enkä ehkä ihan järkevimmästä päästä. Yleensä matkailuautoja ostaessa on hyvä kuitenkin selvittää muutama perus juttu. Vaikka meillä Misevallakin tehdään autoihin aina tulotarkastukset ja kosteusmittaukset, niin monesti ihmisiä kiinnostaa huollot, korjaukset, omistajahistoria ja erityisesti nuo kaksi ensin mainittua.
No miten päädyin Misevalle töihin? Olin reissussa retkeilyautolla Euroopassa ja mietin että jotain töitähän olisi kiva olla kun palataan takaisin. Miksei siis matkailuautomyyjä? Ei ollut edes oma ajatus hakea, mutta idea kuulosti hyvältä ja ei muutakuin tuumasta toimeen. Työhaastattelut käytiin etänä, Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa. Oltiin silloin juuri tienpäällä, mutta onneksi hyvien yhteyksien varrella. Aika nopeasti Misevasta tuli yrityksenä lämmin tunne, fiilis että tuonne olisi kiva päästä. Hakusessa oli samaan aikaan muutama muukin paikka ja rekryissä saa monesti myös jonkinlaisen päälipuolisen kuvan työpaikasta. Ja näin jälkeenpäin voi sanoa että tuo ensimmäinen tunne hyvästä duunipaikasta osui kyllä nappiin. Kuvassa muuten ensimmäinen myyty auto, sen nimeksi tuli Pentti.
Niin ja miten päädyin sinne Eurooppaan? Sanotaanko näin että ajatus kypsyi päässä, matkaseuraa oli tiedossa ja miksi ei? Aika monesti kuulee että moni haaveilee jonkinlaisesta samanlaisesta irtiotosta. Töissä on taas tavannut ihmisiä jotka ovat sen irtioton myös tehneet tai ovat juuri sitä tekemässä. Asiakaskohtaamisina nuo on yleensä niitä kiinnostavimipia. Päästään inspiroimaan toisiamme puolin ja toisin. Vaihtamaan ajatuksia omista arvoista, kokemuksista ja elämästä. Välillä sukelletaan aika syviinkin vesiin keskusteluissa. Tällaisissa kohtaamisissa työ on tarjonnut itselle jotain sellaista, mitä en ikinä olisi aavistanut saavani Misevalla. Ja se on ollut kyllä ihan mahtavaa. Sanon sen ilman sinisiä Miseva rillejä päässäni.
Matkailuautomyyjänä asiakaskohtaamiset on monesti kiinnostavia. Juuri sen takia että yleensä ihmiset tulevat etsimään auton tai vaunun kautta omaa vapaa-aikaa, seikkailuja sekä rentoutumista. Auto tai vaunu ei ole vain kulkine muiden joukossa. Se on paljon enemmän. Tälläkin viikolla tapasin pariskunnan jolla oli kahdeksas auto menossa. Karavaanarielämän he olivat lopettaneet nyt kolme kertaa, mutta silti veri vetää aina uusille reissuille ja seikkailuille. Tällaisten asiakkaiden kanssa on aina huippukiinnostava päästä juttelemaan ja kuulemaan heidän ajatuksia karavaanarielämästä. Mieleen on jäänyt myös kaksi pariskuntaa jotka aloittivat autolla matkustamisen Euroopassa joskus 70-luvulla. Rättisitikalla. Ja sattui vielä niin että molemmalla pariskunnalla oli ollut se rättisitikka. Ilmeisesti hyvä reissukaveri siihen aikaan.
No mikä tarkoitus tällä blogilla on? Tarkoitus on kertoa matkailuautomyyjän arjesta ja myös reissuista autolla. Vakituista asuntoa ei ole, konkreettiset seinät ja katto löytyy kyllä, mutta henkinen koti kulkee tässä autossa. Ja näin on ollut reilun vuoden, eikä tällä hetkellä ole oikein mitään syytä miksi asuntoa hankkisi. Seikkailut saa edelleen jatkua.
Seuraava seikkailukin on jo tiedossa. Nimittäin talvi on tarkoitus viettää etelässä, jossain Kreikan suunnalla. Aion ottaa läppärin mukaan, napsia kuvia ja kertoa blogissa matkasta Euroopassa. Kuinka siihen valmistaudutaan, minkälaisia paikkoja reissussa tulee eteen ja miten kaikki tienpäällä sujuu. Viime reissulla ei säästytty kommelluksilta ja jollain tasolla siihenkin pitää aina varautua. Ei kai se muuten olisikaan seikkailu.
Matkaterveisin,
Mirko Kekkonen
|
|
