Liikenne
7991 kilometriä matkaa takana. Kokemusta on siis kerääntynyt taas jonkin verran Euroopan liikenteestä ja eri maiden liikennekulttuureista. Tänä vuonna kilometrejä tulee aavistuksen vähemmän, mutta 8000 menee kuitenkin rikki. Huomasin taannoin Instagramin puolella reissutarinoita jakaessani, että kokemukset liikenteestä voi olla hyvinkin erilaisia. Mietin ensin mistä se johtuu, mutta ehkä ei se loppujen lopuksi olekaan mikään ihme. Meitä on monenlaista kuskia ja samoin autoja joilla matkaamme. Jos miettisin, että lähtisin joskus omalla -88 vuoden Eura Mobililla etelään, olisi ajomatka varmasti erilainen. Ja matkan vauhti. Se nimittäin hyytyy ylämäkeen.
Tapasin tällä reissulla erään retkeilyautolla matkustavan pariskunnan, joilla oli allaan vähän tehokkaampi menopeli. Autossa oli kolmen litran moottori, jota oli vieläpä piristetty. Siinä kohtaa olimme juuri tulleet Italiaan ja päivittelin maan liikennettä hänelle. Keskustelukumppanilla syttyi silmät palamaan ja hän alkoi kertoa oman auton tehoistaan. Ja koki liikenteen hauskana ja vauhdikkaana. No omakin mielipiteeni muuttui, kun päiviä Italian liikenteessä oli enemmän. Mutta ehkä lähinnä siksi, että koin jotenkin pääseväni liikenteen rytmiin mukaan. Ei sen takia että kaasujalkani oli raskaampi tai olisin jotenkin huimapäisempi kuski. Järki pitää aina olla ratin takana. Eikä Ruurikki retkiksellä muutenkaan täydessä lastissa paljon hurjastella. Keskustelu jäi silti mieleen ja tuumin, että muutamasta lisä hevosvoimasta voisi ollakin hyötyä. Samoin mietin minkälaista olisi olla matkailuauton kyydissä joka kulkee välimatkat 130 km/h vauhdilla. Pelkästään jo auton kulutus tuossa kohtaa mietityttäisi itseä. Mutta niinkuin alussa totesin, meitä on monenlaista kuskia.
Aiheena olin mietittinyt tätä kirjoitettavaksi jo lähtöpäivästä asti. Ja tapani mukaan pyörittelen ikuisuuden asioita päässäni, joten jonkinlainen aihio kirjoittamiselle oli. Kunnes Saksan moottoritie muutti mieleni. Siinä missä Italia muutti mieleni ajamisen suhteen vajaassa kuukaudessa, niin Saksa teki sen kahdessa päivässä. Olen aina ajatellut että Saksa on mukava maa ajaa. Järjestelmällinen ja kohtelias. Ja näin pääsääntöisesti onkin. Mutta nyt yhden päivän aikana sain kaksi kertaa keskisormea ajon aikana ja aloin miettimään, missä meni vikaan. Oliko oma ajotyyli muuttunut liikaa Etelä-eurooppalaiseksi? Saksassa moottoriteillä ajonopeudet on kovia. Rajoituksia tietyillä pätkillä ei edes ole. Silloin kannattaa pysyä oikeilla kaistoilla. Jos retkiauton huippunopeus on 100km/h, niin kyllähän sillä nopeasti jää jalkoihin. Pitää muistaa ennakoida ja tarkkailla enemmän liikennettä. Ja ehkä se olikin syy niille keskisormille. En osannut täysin ennakoida korkeita nopeuksia kaistoja vaihtaessani. Vaikka omaksi puolustukseksi vihreä Skoda ajoi kuin kaistapää ja takaa tuleva moottoripyörä ajoi niin kovaa, että vaikka näytinkin villkua ajoissa, niin prätkäkuski koki, että tulin hänen tielleen. Mitään vaaratilanteita ei onneksi noissa ohituksissa syntynyt, tilaa oli väistää puolin ja toisin. Ehkä kuljettajien egot sai eniten kolhuja.
En varmasti ole täydellinen kuski, enkä usko että sellaisia välttämättä onkaan. Mutta nuo tilanteet herätti miettimään miten me ihmiset liikenteessä käyttäydytään. Sanoisin että hitaammat autot saavat enemmän palautetta liikenteessä, joko käsimerkein tai muulla keinoin. Ja ne joilla on aina kiire tai kokeilevat autonsa hevosvoimia, eivät edes näe palautetta peruutuspeiliensä kautta. Sattumalta kävin ennen reissua ajamassa C1-kortin itselleni. Kokemus oli omalla tavallaan silmiä avaava. Teoriakoetta varten tuli virkistettyä muistia sääntöjen osalta ja ajotunnit muistutti hyvistä ajotavoista. CAP-autokoulun Veini Rejström oli ihan mahtava opettaja ja osasi kertoa oikeita asioita ajamisesta. Uunituore kortti kädessä mietinkin, että tekisi hyvää jokaiselle käydä autokoulun penkillä virkistämässä muistiaan. Tai tehdä vaikka viiden vuoden välein kotona teoriatesti. Muistuttaa itseä vähän ajamisen säännöistä. Kertaus on opintojen äiti, niinhän sitä sanotaan.
Euroopassa on paljon rekkoja liikenteessä. Onneksi isoilla moottoriteillä on yleensä kolme kaistaa, joista oikea on varattu hitaammalle liikenteelle. Kolme kaistaa tekee sen, että liikenne sujuu melko jouhevasti ja ohituksetkin ovat turvallisia. Saksassa varsinkin rekkojen määrä teillä on melko hurja ja niiden kanssa pitää vain elää. Ehkä suurimmat vaaratilanteet itsellä onkin tullut kun isot rekat tekevät jotain yllättävää tai lähtevät ohittelemaan toisiansa. Italiassa liittymät ovat myös usein kohtia missä syntyy sekasortoa. Siinä on vain oltava tarkkana. Se kannattaa myös muistaa, että rekkojen kuljettajat ovat yksilöitä ja ympäri Eurooppaa. Eikä mitään maata voi yleistää, missä ajetaan jotenkin paremmin. Jokaisessa maassa on oma kulttuurinsa.
Esimerkkinä tuo Saksa. Ajatus järjestelmällisestä ajosta oli aikaisemmilta vuosilta, kun Saksassa on käynyt. Mutta kun otin Instagramissa asian puheeksi, niin en ollut ainut joka oli kokenut rattiraivoa Saksan suunnalla. Itävallassa osataan kuulemma myös. Ja toisaalta sain myös kommentteja ettei Saksassa ole koskaan ollut mitään ongelmia. Ja tähän voi vetää myös tuon Italiankin mukaan. Jos itse koen maan ajotyylin välillä jopa virkistävänä, niin joku toinen voi olla ihan muuta mieltä. Ehkä se ero tuleekin enemmän sieltä omasta päästä, omista tavoista ja kuinka kokee asiat.
Reissun aikana oiheesta on tullut juteltua useammankin ihmisen kanssa. Esimerkiksi Albaniaa pidetään hieman villinä maana liikenteen suhteen. Kun taas erään suomalaisen kanssa jutusteltuani, hän ei ollut kokenut samaa. Maasta ei tällä reissulla itselle tullut kokemusta, mutta ehkä sinnekin joskus vielä päätyy. Albania on monella tavalla kiinnostava kohdemaa. Romania taas omasta mielestäni oli tämän reissun vauhdikkain paikka. Liikennekulttuuri oli välillä mekoisen agressiivista ja vaarallista. Romaniassa tapahtuukin eniten liikennekuolemia EU:n alueella. Sekin kertoo jo jotain. Iso merkitys liikenteessä on myös se, missä ajaa. Italian ja Kreikan pikkutiet eivät vastaa kokemusta minkälaista liikenne on moottoritiellä. Eikä varmaan missään muussakaan maassa. Italia ja Kreikka taas selvästi korostuivat maina missä tykätään roikkua perässä ja kummasti siihenkin tottui. Suomessa se on todella ärsyttävää. Tai niin olen sen aina kokenut. Ei kellään voi olla niin kiire että vaarantaa muita tiellä liikkujia perässä roikkumisella. Fakta kuitenkin on, jos edellä olevalla tulee äkkinäinen jarrutustilanne, ei perässäroikkujalla ole mitään mahdollisuutta reagoida jarrutukseen. Eikä mikään kiire ole sen arvoista että joku loukkaantuu tai pahimmassa tapauksessa kuolee sen vuoksi. Jos liikenteessä on kiire, niin ei voi kuin syyttää itseä. Ja ensi kerralla lähtee ajoissa.
Sveitsi erosi myöskin edelliseen kokemukseen verrattuna. Oliko syynä sitten se, että oltiin viime vuonna ranskankielisellä alueella ja nyt saksankielisellä. En osaa sanoa. Vai oliko syynä hiihtoloma ja kiire lomailemaan. Ehkä lomastressi. Perässä roikkujaa ja ohittelijaa oli lyhyellä matkalla kuitenkin sen verran, että jäi mieleen. Ranskan liikennettä kuulee myös joskus parjattavan. Tai ehkä mielikuva tulee Pariisin liikenneympyröistä ja kolhituista autoista. Viime vuonna moottoriteillä tuntui, että ranskalaiset olivat melkeinpä kohteliainta liikennekansaa. Mutta voihan se olla että Pariisissa on toisin. Siellä on ison kaupungin kiireet, niinkuin varmasti muissakin isoissa kaupungeissa. Isot kaupungit ovat varmasti muutenkin paikkoja mitä matkailuautoilla vältellään. Puhumattakaan matkailuvaunuista.
Jos jollekin pitäisi antaa kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, niin se olisi Portugali. Siellä ihmiset ovat hyvin kohteliaita, maa on siisti ja jotenkin se sama hyvänmielen kulttuuri näkyy auton ratissakin. Ainakin oman kokemuksen mukaan. Portugali erottuu monessa mielessä positiivisena paikkana. Liikenteen suhteen se erottuu myös automaattitulleilla.
Kreikassa on tilastojen mukaan toiseksi eniten liikennekuolemia Romanian jälkeen. Nuo kaksi maata, Bulgarian lisäksi,korostui silminnähden liikenteessä olevan kaluston suhteen. Varskin Kreikassa suhtaudutaan autoon enemmän ajatuksella, että se vie paikasta A paikkaan B. Ja sitä käytetään niin pitkään kuin se toimii. Toki siitä pidetään huolta että se pysyy tiellä, mutta ei välttämättä päivitetä uudempaan. Kreikassa näkee myös paljon edelleen käytössä olevia vanhempia autoja, jotka on maalattu viimeisen päälle. Työjuhtina siellä on käytössä vanhoja 70-80-luvun Toyotan, Nissanin, ja Datsunin lava-autoja. Samoin pakettiautoja näkee paljon 80-90-luviun taitteesta. Se miten turvallisia nuo ovat kolaritilanteessa, on tilastojen valossa varmasti kyseenalaista. Ja Toki Kreikassakin on tapana roikkua perässä ja ohitella, mutta maassa on joku oma, erikoinen logiikka liikenteessä. Sen kaksi kuukautta mitä siellä tuli mentyä, niin ehkä liikenteestä pääsi vähän kärryille. Aika monesti väistövelvollisuus oli pienemmällä. Jos risteyksessä oli enemmän porukkaa, niin järjestys meni enemmänkin sen mukaan, että kuka ehtii ensin. Siihenkin tottui. Ja tottakai Kreikassa liikennesäännöt on, mutta välillä huomasi käytännön olevan jotain muuta.
Kolme maata erottuu myös teiden kunnon suhteen. Romaniassa moottoritiet olivat hienossa kunnossa, mutta pienemmät tiet oli välillä aikamoista ryttyytystä. Samoin Kreikassa syrjätiet saattavat olla melko hurjassa kunnossa. Mietittiinkin johtuuko suuri liikennekuolemien määrä vain huonosta tieinfrasta. Kreikassa on kuitenkin paljon maaseudulla kiemurtelevia teitä ja korkeita pudotuksia vuorien rinteillä. Varsinkin sateella huomasi, että joillain alueilla ei välttämättä oltu mietitty mitä tapahtuu, jos vettä tulee enemmän. Eräässäkin paikassa tielle vyöryi runsaasti kiviä. Isompien sateiden aikana tiet saattoivat olla myös poikki tai traktorit siirtelemässä maa-ainesta pois liikenteen edestä. Italia on myös maa, jossa syrjätiet saattaa olla hyvinkin hurjassa kunnossa. Varsinkin eteläisessä osassa. Liikennekuolemissa Italia ei tosin pääse tilastollisesti edes top kymppiin. Mikä on suorastaan hieman erikoista, kun tietää miten siellä ajetaan. Nopeusrajoitukset on myös välillä suorastaan outoja eteläisissä maissa pienillä teillä.
Suomalaisesta liikennekulttuurista, sekä teiden kunnosta voidaan olla myös montaa mieltä. Suomi on iso maa ja varmasti löytyy eroja missä mitenkin ajetaan. Isojen kaupunkien ollessa oma lukunsa. Joka tapauksessa Suomessa on mielestäni siisti liikennekulttuuri. Pääsääntöisesti olemme kohteliaita, sääntöjä noudattavia ja rauhallisia kuskeja. Mutta liikenteen sekaan mahtuu monenlaista, joten on vaikea yleistää minkään maan kohdalla mitään suurempaa. Mielipiteitä toki voi olla. Eikä liikennettä Euroopan teillä kannata pelätä. Jännitys kuuluu toki asiaan, kun lähdetään kohti uutta ja tuntematonta. Ehkä ratin takana yleisesti ottaen pitäisi olla levänneenä, eikä olisi kiire minnekään, huomioida muut tiellä kulkijat ja maltti on valttia.
Jos jotain pitäsi yleistää Etelä-Eurooppalaisesta liikenteestä, niin bemarikuskit eivät olleet ainoita joilla vilkut eivät toimineet.
Matkaterveisin,
Mirko Kekkonen