The End?
Mutta ei Game Over. Vajaa viikko Suomessa oltu ja tottakai tässä tuli vielä kipeäksi ennen töihin paluuta. Ehkä kroppa yrittää viestittää jotain. Onhan se fakta, että usemman kuukauden kun reissaa, niin arkeen palaamisessa on oma sävynsä. On kiva olla Suomessa, mutta matkaa olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Takaisin arkisiin kuvioihin asettautuminen vie sekin voimia. Ei voikaan vain parkeerata autoa lähimmälle parkille ja nauttia kevätauringosta. Arkiset askareet kutsuvat.
Arkeen palaaminen alkoi tosin ihan kivasti. Kalakeitto ja ruisleipä odotti laivamatkan jälkeen Nurmijärvellä ja pullaakin on saanut syötyä. Samana iltana lähdin vielä Misevan illanistujaisiin lätkämatsiin. Vaihdettiin kuulumisia, syötiin, juotiin ja nautittiin pelistä aitiossa. Voisi sanoa pehmeäksi laskeutumiseksi työmaailmaan. Itse työt alkavat vasta seuraavalla viikolla, joten olisi aikaa järjestellä arjen muutosta. Tai niin ainakin ajattelin. Kroppa oli toista mieltä. Jollain lailla arkeen laskeutumisesta pitäisi tehdä vielä loivempaa. Lätkämatsin jälkeen jäinkin Ruurikilla yöksi Hämeenlinnan keskustaan ja se tuntui jotenkin hyvältä. Tutulta. Vielä ei tarvinnut muuttaa reissukodista pois. Ehkä tästä pitää oppia jotain. Yksinkertaistaa asioita niin, ettei heti ala Suomessa hulina. Eikä siinä, elämä on hyvissä uomissa. Sitä on vain itse omassa päässä miettinyt mitä kaikkea pitäisi tehdä ja aikatauluttanut muka jotain. Ihmismieli on kyllä kummallinen joskus.
Laivamatka Suomeen sujui syöden ja lepäillen. Finnlinesilla on mahtavat tarjoilut laivalla ja oltiinkin otettu koko ruokapaketti paluumatkalle. Ensi kerralla pärjää varmaan vähemmälläkin. Vaikka ruoka laivalla onkin hyvää ja vaihtoehtoja on enemmän kuin tarpeeksi, niin vähemmälläkin pärjäisi. Aika helposti ahneelle tulee ruokaähky, kolme kertaa. Yöunetkin jäi jotenkin kevyiksi ja varmaan sen takia kroppakin antautui loppujen lopuksi pöpöille. Ei ehkä paras mahdollinen startti työkuvioihin, mutta minkäs sille voi.
Paluuviikolla olisi ollut edessä varaston siivousta ja isompaan varastoon muuttaminen. Jotain sentään kerettiin tekemään, mutta taitaa nyt kallistua viikonlopun puolelle nuo hommat. Tarkoitus on laittaa toiset kaksi autoa varastoon ja aloittaa niiden huolto- ja korjaushommat. Toiset kaksi autoa jää työmatka-autoiksi. Koti on tällä hetkellä puoliksi Mad Max nimisessä Sprinterissä ja erään omakotitalon huoneessa Nurmijärven suunnalla. Ruurikki retkis pääsee ansaitulle kesälomalle, kunhan saadaan kaikki tavarat vielä järjesteltyä loppuun. Sprinteri on sen verran tuore tapaus, ettei sitä olla kunnolla päästy edes tutkimaan. Järjestelin reissussa jo meidän ostopuolen Ronin kanssa auton Misevan naapuriin huoltoon. Ja saatiin kuin saatiinkin Sprinteri ajoon reissusta tultua. Autoon tutustumisen myötä vaihtoon meni sängyn vanha patja ja tehtiin vielä ilmareikiä sängyn pohjaan ilmankiertoa ajatellen. Ihan ei ollutkaan uusi koti muuttovalmis. Hommaa riittää näköjään aina.
Aika moni fiilistelee reissuja jälkeenpäin sosiaalisessa mediassa ja ymmärrän kyllä syyn. Arjen keskellä on ollut kiva katsella kuvia muutaman kuukauden takaa Kreikasta. Turkoosista merestä, vehreistä oliivipuista ja aurinkoisista keleistä. Kun arki alkaa, niin itsellä tulee monesti olo, että se jyrää päältä. Eikä siis välttämättä huonolla tavalla, arki vain pitää hyppysissä. On oma aikansa töille ja vapaudelle. Katse eteenpäin, kohti huomista. Haaveillen seuraavista reissuista. Töiden tekeminen tuo sekin sitä vapautta ja varmasti monelle kaivattua rahaa. Elämän pakollista pahaa, joka ei tuo onnea mutta helpottaa arkea.
Tässä taannoin yksi työkavereistani totesi että hän haluaisi olla samanlainen vapaaherra kuin minäkin. Siinä hetkessä naureskelltiin vain, mutta lauseet jäivät pyörimään mieleeni. Karavaanarina tai pakussa eläjänä olen vielä nuori. Pitkiä reissuja on vasta kaksi takana, mutta toki harrastus heitti aikalailla syväänpäähän, kun koti muuttui autoon. Ennen ”vapaaherrana” olemista edelsi 23 vuotta töitä ravintola-alalla, joista 11 vuotta yrittäjänä, 24/7 töissä. Yksi avioero. Yhden omakotitalon myyminen. Läheisen ystävän kuolema. Oman yrityksen myyminen. Elämässä on tapahtunut paljon ennen vapaaherrana olemista ja kyllä se töissä oleminen sitoo edelleen elämää aika paljon. Ehkä voisi ajatella, että tästä vapaudesta on elämässään jotain maksanutkin. Kukaan ei ole antanut minulle sitä vapautta elää elämääni niinkuin sitä elän. Se on ollut monen asian summa.
Ja tottakai elämässä on tapahtunut paljon hyvää. Asiat ovat vain aikanaan johtaneet omiin päätepisteihinsä. En koe olevani vapaaherra, koska en ole taloudellisesti riippumaton. Olen tehnyt elämässäni päätöksen elää näin. Tehdä asioita niin, että tämä kaikki on mahdollista. Lopettanut haaveilemisen ja päättänyt ottaa härkää sarvista. Olen myös onnellinen, että olen parisuhteessa ihmisen kanssa joka jakaa saman arvomaailman. Saman mielenkiinnon maailmaan ja sen tutkimiseen. Olen onnellinen Sissi koirasta, joka kulkee kanssamme maailman ääriin ja on aina onnellinen. Paitsi jos sattuu syömään jotain mitä ei saisi syödä. Sillon vatsa on kipeä ja on kurjaa.
Monesti tällaisen pitkän reissun jälkeen alkaa miettimään asioita. Voisi melkein sanoa, että sitä kuuluisaa elämän tarkoitusta. Ei nyt ehkä ihan, mutta läheltä liippaa. Vapaus kulkea ja elää autossa saa mielenkin vapaaksi. Sitä alkaa miettimään mikä tekee onnelliseksi ja miten sinne onnen kukkuloille pääsisi. Voisiko tehdä jotain, että olisi vieläkin onnellisempi. Eikä varmasti autossa reissaaminen ole kaikille se tie onneen. Jokainen kulkee omia polkujaan. Enkä varmasti ole ainut joka ennen autoon muuttamista on kokenut menetyksiä ja muutoksia elämässään. Niinkuin blogissa aikaisemmin puhuin, niin omassa työssäni törmään tähän aika ajoin. Silloin sukelletaan asiakkaan kanssa yhdessä syvään päähän.
Mitä reissusta jäi sitten käteen? Huikea määrä kokemuksia ja uusia ystäviä. Monella tapaa tämä matka olikin erilainen juuri tavattujen ihmisten takia. Ja toivon, että yhteydet säilyvät heihin ja tapaamme taas jossain eeppisissä maisemissa. Eikä maisemien tarvitse olla edes eeppisiä. Ranta ja telttasauna riittää, siinä on jo hyvä resepti eeppisiin kohtaamisiin.
Kreikka vei kyllä sydämen. Eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun lähdetään sinne suuntaan. Maa on puskailijan paratiisi ja sopivan rento ilmapiiriltään. Samoin Kreikka on todella iso maa ja siellä riittää tutkittavaa. Italia taas toi itsestään esiin uuden puolen matkaparkkien muodossa ja säilyy varmasti kartalla tulevaisuudenkin kohteena. Nälkä reissaamiseen vain kasvoi onnistuneen matkan takia ja uusien kohteiden suunnittelu alkoi samantien. Sekä Kreikasta että Italiasta on kirjoitettu omat blogi-kirjoitukset aikaisemmin.
Tätä blogia on ollut ihan mahtava kirjoittaa. Kumarran syvään ja kiitän kaikkia jotka ovat näitä lukeneet. Blogin kirjoittaminen on tuonut reissuun paljon ja syventänyt koko kokemusta vielä enemmän. En olisi osannut arvata, että kirjotan tätä 34. osan verran. Tuossa on muutama jo ehdottanut, että näistä voisi tehdä kirjan. Kiitän myös työnantajaani joka mahdollisti tämän. Näillä näkymin kirjoittelu jää blogien muodossa tähän ja keskityn taas matkailuautomyyjänä olemiseen. On ollut kiva jakaa matkaa kanssanne. Kiitos.
Matkaterveisin,
Mirko Kekkonen