Me karavaanarit
Matkailuautomyyjänä näkee monenlaista ihmistä. Niin kuin tuli aikaisemmin todettua, moni karavaanari, pakussa eläjä, nomadi ja vaunuilija jakaa keskenään samanlaisia arvoja. Vaikka ihmisinä olemme kaikki erilaisia, niin moni asia yhdistää kun hetki jutellaan yhdessä. Niinhän monesti ihmiset tapaavat tosiaan. Keskustelujen merkeissä.
Kesällä kuulin ainakin yhden tarinan miten jotkut olivat tavanneet karavaanarialueella ja olivat ostamassa ensimmäistä yhteistä vaunua. Ja useamman tarinan miten juuri karavaanarielämä oli tuonut elämän polut yhteen. Varhaisimmat tapaamiset ja yhteentörmäykset olivat jo 70-luvulta. Ja edelleen harrastus oli pysynyt samana. Sama palo sydämessä tai seitsemäs auto menossa. On niin monta huikeaa kohtaamista asiakkaiden kanssa mistä voisi kertoa ettei uskokaan. Enkä olisi uskonut että töihin tullessa olisin tutustunut niin paljon kiinnostaviin ihmisiin. Ajautunut syviin keskusteluihin ja törmännyt erilaisiin ihmiskohtaloihin. Monesti joku elämän pysäyttävä tapahtuma tuo konkreettisesti eteen ajatuksen miten elämää pitäisi elää. Välillä keskustelut on aika dramaattisiakin. Jos joku on joskus ajatellut että myyjänä oleminen on pinnallista hommaa, niin itsellä on ammatista erilainen kokemus. Ja hyvä niin. Kesäksi Miseva palkkaa taas sesonkityöntekijöitä, joten kannattaa pitää mielessä.
Meitä matkustaa täällä kaksi 70-luvulla syntynyttä. Kaksi seikkailijaa joita yhdistää mm. ravintola-alalla työskentely. Siitä on riittänyt juttua ja riittää edelleen, mutta nykyään jutellaan myös paljon matkailuautoista. Joskus varmaan liikaakin. Onneksi omilla kulkineilla pääsee luontoon tuulettamaan ajatuksia ja rentoutumaan vaikka Välimerelle Kreikkaan. 
Yksi yhdistävä asia on myös sesonkityö. Lukijat tietääkin mitä täällä allekirjoittanut työkseen tekee, mutta toinen meistä eli Hanna on puutarha-alalla töissä. Eli kun Suomessa alkaa satamaan lunta, niin meidän matkailuauton nokka kääntyy etelään. Lisäksi mukana kulkee rescue-koira Sissi, josta on kuoriutunut rantoja rakastava matkahauva. Sissi on myös meidän varashälytin, jos auton läheltä kuuluu liikaa outoja ääniä. Aika monella karavaanarilla tuntuu olevan oma karvainen hälytin autossa mukana. Sissi toimii monesti myös lautasten esipesijänä. Mikä kieltämättä on ihan kätevää, kun vedestä pihistellään reissatessa.
Alalla kuin alalla on erilaisia ihmisiä. Kun ravintola-alalla tuli vietettyä aikanaan se 23 vuotta, niin ehkä ihmisiä yhdistävä tekijä oli jonkinlainen hulluus. Pilke silmäkulmassa. Puhuttiin monesti ettei sitä hommaa tee ellei ole päästänsä vähän sekaisin. Ihan viimeistään ravintoloissa työskennelleet tunnistaa myös huonosta huumorintajusta. Ravintola-ala on yllättävän raskasta hommaa. Ehkä juuri siksi työn sekaan tarvitaan joskus enemmänkin sitä huumoria. Kun huumorikaan ei riitä, niin yleensä meistä tulee alanvaihtajia. Ja niin kävi molempien tapauksessa. Se, että päädyttiin matkustamaan retkeilyautolla on monen asian summa, mutta tässä ollaan.
Sesonkiluonteinen työ ja matkailuauton omistaminen tarjoaa elämään pysähtymistä. Se tuntuu tällä hetkellä elämässä tärkeältä ja asialta josta ei ihan heti ole valmis tinkimään. 
Kun työelämässä on joskus palanut puhki, niin jossain kohtaa alkaa oivaltaa mitä muutakin voisi tehdä. Mitä elämässä arvostaa, mitä kokee tärkeäksi ja mistä löytää siihen jonkinlaista rauhaa.Matkailuautolla pääsee kokemaan vapautta ja menemään paikkoihin jossa voi rauhoittua. Luonto, syrjäiset pienet kylät, vuoristomaisemat ja autiot rannat. Kaupunki-ja rantalomat ei tässä kohtaa elämässä ainakaan houkuttele. Ehkä vielä joskus. Nyt kiinnostaa koluta pieniä ja hiljaisia paikkoja, missä ei ole turistiryysiksiä. Autolla pääsee aika moneen ihmeelliseen paikkaan, mihin perusturisti ei eksy. Autossa voi nukkua aika monessa paikassa, missä harva edes ajattelisi. Monessa asiakaskohtaamisessa törmää samaan ajatusmaailmaan. Olemme etsimässä vapautta ja rauhaa kaiken kiireen keskellä. Ja se on ihan mahtava asia.
Matkaa mennään tällä hetkellä Romanian suunnalla. Ensivaikutelma oli vähintäänkin vauhdikas. Romaniassa tapahtuu EU:n alueella eniten auto-onnettomuuksia. Eikä liikenne täällä ole varmasti kaikkien mieleen.
Yllätyksenä tuli myös pitkä rekkajono rajalla. Romania liittyi maaliskuussa 2024 Euroopan Schengen alueeseen, mutta maaliikenne tarkastetaan vielä entiseen tapaan. Onneksi rekkojen taakse ei tarvinnut jäädä, vaan rajan ylitys sujui aika mutkattomasti. Romaniasta on haastavaa tässä kohtaa muodostaa isoa mielipidettä. Maisemat muuttui ainakin rajan ylityksen jälkeen. Vaatisi varmasti pidempää aikaa maassa ja uskon että Romania on kauneimmillaan kesällä. Niinkuin moni muukin maa. Nyt päästiin kokemaan vähän lumisempaakin maisemaa. Hintataso on ainakin selvästi edullisempi. Kärryllinen ruokaa maksoi 64 euroa ja auton kiinteän kaasusäiliön täyttäisi reilulla neljällä eurolla. Litrahinta kaasulle oli n. 20 senttiä. Mutta mustikat jäi kauppaan, kun kilohinta oli n.26 euroa. Kymmenen päivän Vignette äppin kautta Romaniassa maksoi vajaa 10 euroa, kun Slovakiassa ja Unkarissa se oli lähemmäs 20. Samoin löydettiin matkaparkki missä sähkö oli kokonaan ilmaista. Tosin näihin törmää reissatessa ympäri Eurooppaa. Joskus saattaa olla että kunta on halunnut tehdä matkaparkin pienemmän kaupungin lähelle houkutellaakseen meitä autolla kulkevia. Joskus ne saattaa maksaa jotain ja hyvällä tuurilla ne ovat kokonaan ilmaisia. Reissussa pidetään myös kokoajan budjettia miten paljon mihinkin menee. Sitäkin päästään ruotimaan vielä kuunvaihteessa.
Meidän matkailu tässä kohtaa on pitkälti valtioiden läpikulkemista. Siinä saa jonkinlaisen läpileikkauksen maasta. Miltä näyttää pienemmät kaupungit, millaista maaseudulla on ja satunnaisesti törmää paikallisiin ihmisiin jonkun palvelutilanteen ohessa. Kaksi ravintola-alan entistä osaajaa päätyy harvoin ravintolaan syömään ja tykätäänkin tehdä ruokaa autossa. Reissussa tulee siis liikuttua enemmän paikoissa missä on paikallisia. Liikutaan siellä missä ei ole erityistä palvelukulttuuria tai turistien paapomista. Ja myönnetään, off-grid matkailussa voi joskus vähän erakoitua. Mutta se onkin osittain tarkoitus. Rauhoittua ja olla hälinästä sopivan etäisyyden päässä. Kuten aikasemmin kirjoitin, jokainen matkaa tyylillään, ei ole hyvää tai huonoa tapaa. Jokainen etsii itselleen sopivan tyylin ladata akkuja. Meillä se toimii näin.
Matkaterveisin,
Mirko Kekkonen