Lepo
2714 kilometriä Turenkiin, Misevan pihalle. 2655 kilometriä lähtöpaikasta. Päivä numero 12 tätä kirjoittaessa. Keskimäärin se tekee 221 kilometriä per päivä. Ainahan sitä voisi rykäistä pidemmän matkan kerralla, mutta aika paljon jäisi näkemättä. Vaikka toki Kreikan aurinkoon olisi kiva päästä mahdollisimman nopeasti.
Pari sataa kilometriä ei sinänsä ole paljon, niin kulkeminenkin vaatii veronsa. Varsinkin jos illalla työmiehet alkavat rakentamaan rakennustelineitä parkkipaikan viereisille portaille. Ja aamulla viereisestä rekasta lastataan keikkakamoja trukin piipittäessä pakun vieressä. Matkailuautoilun ja ehkä nimenomaan off-grid matkailun varjopuolia. Aina nukkumispaikan valinta ei osu nappiin.
Toinen ”hauska”, vähän vastaava kokemus on Genevestä. Kaupungissa ei juuri matkaparkkeja ole ja viralliset camping paikat oli liian kaukana keskustasta. Maksullisia parkkeja onneksi löytyi ja sinne mahtui pakun kokoinen möhkäle hyvin parkkiin. Päivä kaupungilla ja yöksi kotiin eli autoon. Viereen oli ilmestynyt jotenkin huomiota herättävä valkoinen paku. Jossain vaiheessa iltaa vierestä alkoi kuulua puheensorinaa ja pakusta alettiin kaivaa ulos jotain. Meteli yltyi ja kuulosti että koko pakun takaosa tyhjennettiin pihalle. Siinä kohta oli jo univaatteet päällä ja peiton alla melkein unessa. Väkeä tuli selvästi lisää äänien perusteella ja välillä tuntui että joku nojaili autoakin vasten. Olihan se pakko nousta ylös ja kurkistaa verhon takaa mitä siellä tapahtuu. 
Toden totta, pakun taakse oli laitettu pari pitkää retkeilypöytää saksalaiseen tapaan ja ne oli täynnä ihmisiä. Pöydillä oli viinipulloja ja ruokaa joita nautittiin naurun remakassa ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Seurailin hetken aikaa tapahtumaa ikkunasta ja mietin mitenhän pitkään se kestää. Ja miten villiksi se muuttuu. Puheensorina oli melkoinen, mutta päätin että jos tilanne ei sen kummemmaksi muutu, niin en taida jaksaa siirtyäkään. Oltiin kuitenkin kaupunkialueella ja äänet vain kuuluvat kaupunkielämään. No ehkä mentiin jo vähän sietämisrajan kynnyksellä, mutta tilanne auton ulkopuolella tuntui olevan hallinnassa. Menin sänkyyn ja vedin peittoa vähän tavallista korkeammalle, korvien tasolle. Hymyilytti. Kun laittoi silmät kiinni, niin pystyi kuvittelemaan olevansa baarissa. Baarissa peiton alla. Olut vain puuttui kädestä. Kieltämättä tilanne oli vähän kummallinen, mutta lähinnä nauratti. Pikku hiljaa uni hiipi silmiin ja juhlat vieressä pakattiin pois. Ja kaiken tämän tapahtuessa toinen meistä oli kokoajan nukkunut auton takaosassa. Olipa aamulla hauska kertoa millaiset juhlat auton vieressä oli ollut. Ehkä ravintola-alalla on tottunut ölinään ja mölinään, pikku juhlat vieressä ei niin häiritse.
Jonkinlaisena matkafilosofiana kuitenkin on, että äänet kuuluu elämään. Monesti pysähdyspaikkojen arvosteluista saa lukea miten jonkun tehtaan ääni on häirinnyt yöpyjiä. Tai moottoritien melu on ollut liikaa. Lähtökohtaisesti me olemme vieraina paikoissa ja yritämme toimia sen mukaan. Olemme siististi, emme mölyä ja käyttäydymme asiallisesti. Aika perus juttuja. Moottoritien melujakin vastaan on yksi kikka. Kun menet nukkumaan, niin laita silmät kiinni ja kuvittele, että jokaisen ohikulkevan auton ääni on kuin aalto, joka löisi rantaan. Aika nopeasti tulee uni, kun pääsee tuohon mielikuvaan kiinni. Caravan-alueilla pätee pitkälti samat teesit, kultaiset käyttäytymissäännöt. Vaikka niistä ei samalla tavalla ole kokemusta kuin puskaparkkeilusta, niin ainakin Euroopassa niillä on saanut nukkua ja viettää aikaa rauhassa. Jokainen kunnioittaa toisen tilaa ja toki alueilla on vielä konkreettiset säännötkin miten siellä tulisi toimia.
Reissatessa on myös huomannut että erilaiset liikennekulttuurit vie ajaessa voimia. Romaniassa tarvittiin vähän normaalia enemmän hoksottimia auton ratissa ja sen kyllä huomasi ajamisen jälkeen. 
Kun tällaista pidempää matkaa tekee, niin on hyvä muistaa että ajokyky ja lepoajat on kunnossa. C-kortin ajaminen oli kieltämättä hyvä kertausharjoitus ajamiseen ja sääntöihin. Eikä siinä, etteikö osaisi ajaa, mutta sanotaanhan sitä, että kertaus on opintojen äiti. Tekisi varmasti monelle tielläliikkujalle hyvää vähän verestellä oppeja. Monenlaista kulkijaa tulee tässä nähtyä kun kilometrejä kertyy retkiksen ratissa. Suomessa ja ulkomailla. Romaniassa tuli opittua että nopeusrajoitukset on enemmänkin suosituksia ja liikennesääntöjä piti välillä tulkita joustavasti. Jotain samaa siis Italian kanssa. Mutta hyvin on pärjätty. Erityisen tyytyväinen pitää olla että reissuun tuli otettua kitkat meidän yhteistyökumppani Kumisedältä. Osaavat kyllä suositella sieltä hyviä renkaita.
Matkaa on tehty Bulgarian puolelle ja Kreikkaan meidän vauhdilla on parin pysähdyksen matka. Bulgariassa olisi tarkoitus käydä kylpemässä ainakin kuumilla lähteillä. Ensimmäiseksi
yöpaikaksi löytyi taas yllättäen hylätty lentokenttä. Jossa on aivan hiirenhiljaista. Jos nuppineula tippuisi lentokentän asfaltille, niin sen kuulisi ihan varmasti. Eiköhän täällä tule nukuttua hyvin.
Matkaterveisin,
Mirko Kekkonen